tiistai 28. kesäkuuta 2011

Tottiksia

Käytiin taas tänään ottamassa tottiksia Wiiman kanssa. Ihan kivasti se sujuu, pienestä intoilusta huolimatta. Toki jos koetta ajattelee niin hienosäätötä ja rauhaa pitää hioa. Käännöksetkin menivät ihan kohtalaisesti Wiima taas tosin vähän liiotteli ja varsinkin vasemmalle käännös on menee poikittain mun selän taakse. Vähän paremmin menee, kun en käänny liiotellusti vaan rauhallisesti.

Otettiin muutamia kuviakin:




 Lopuksi vähän irroteltiinkin:



Jälki

Kävin tekemässä Wiimalle taas jäljen. Nyt jälki oli suora eikä ollut kovin pitkä, paalulla oli ruokaa mutta jälki alkoi tyhjällä. Tyhjien- ja ruokapätkien lukumäärä vaihteli 3-8 askeleeseen. Mentiin seuraamisella paalulle, tähän sivuhuomautuksena että Wiima tarjoaa hyvin kontaktia ilman seuraa-käskyäkin. Tosin hallinta on tuonut aloitukseen sen ongelman että Wiima ei välttämättä lähde ekalla käskyllä...mutta se on varmasti väliaikaista. Jäljestäminen olisi taas ollut melko innokasta, mutta nyt päätin oikein tosissani pistää Wiiman työskentelemään. Annoin siis liinasta sen verran vastusta ja pakotetta kun tarvitsi ja nyt kun näin milloin alkoi tyhjä pätkä aloin tekemään liinasta painetta ennen tyhjän alkua. Ja nyt Wiima ajoi paremmalla tunnetilalla ja sain lutoua sopivaa painetta. Nyt oli häntä alhaalla ja Wiima teki töitä kun ei kerran annettu vaihtoehtoa. Ja loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla tuli toivotumpi tulos, toivotaan että tässä liinankäytössä oli avain meidän jälkiongelmaan.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Se valvoo se riekkuu ja rällää, katseella mällää...

meidän Wiima on tullut kotiin! :D
Ja jos jo ehdeimme tottua siihen kuinka rauhallista voikaan olla, niin se kaikki on nyt mennyttä :) :) Toki Wiima nytkin parhaillaan huilailee tuossa pedillään, mutta on se silti vaan paljon säpäkämpi liikkeissään kun Noita. Kotiutuminen onnistui hyvin, ei riitoja koirien välillä eikä kissatkaan saaneet runtua. Wiiman pennutkin pikku hiljaa ovat lähteneet uusiin koteihin, toivotan oikein hyviä hetkiä uusien tulevaisuuden toivojen kanssa.

Wiima palasi myös arkeen treenien osalta, tottis meni yllättävän hyvin. Pientä keulimista oli, mutta ei muuta ihmeellistä. Jälki ei sitten mennytkään ihan niin hyvin, oli vähän turhan paljon intoa...no toistoja vaan niin eiköhän se siitä.

Noita oli juhannuksena mummun ja pappan kanssa mökillä ja tuliaisina sieltä vesihäntä...eli Noita on nyt sitten levossa. Toivotaan että toipuu kokeisiin mennessä.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

HYVÄÄ JUHANNUSTA

Oikein hyvää juhannusta!

Motivaatiotreeni

No nyt sitten tein eilen hakutreeneissä Noidalle motivaatiotreenin. Neljä äijää, kahdella ekalla ilmaisu ja kaksi seuraavaa suorapalkalla. Noita oli melko riehakkaalla päällä ja lähti metsään todella suurella innolla ja ekalla äijällä oli ensin ollut pers pystyssä leikkiasennossa ja sitten aloitti ilmaisun. Mutta ei ollut koskenut äijään ja ilmaisu oli hyvä ja tasainen. Hyvät treenit taasen.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Agilityä ja esineruutua

Agilityssä oli tänään hyppytekniikkatreenit. Noidalle treenit eivät tuottaneet suurempaa päänvaivaa, sillä Noidalla on onneksi luonnostaan hyvä tekniikka. Pari rimanpudotusta liian kovan vauhdin vuoksi, mutta muuten tosiaan Noita suoritti esteet hienosti. Ei ole menneet hukkaan Noidan jumppatreenit, sen verran hienosti koira kokosi itsensä hyppyjen välissä.

Agilityn jälkeen käytiin ottamassa esineruutua. Ruudussa kolme esinettä ja palkkasin ainoastaan kehulla ja lopuksi vasta pallolla. Ensimmäisellä lähetyksellä Noita kaarsi oikealle, eli vasen reuna jäi tarkastamatta. No esine kuitenkin nousi. Sitten lähetin vinosti kohti vasenta etukulmaa, Noita meni hieman yli reunan mutta palasi takaisin ja nosti esineen. Nyt kun tiesin missä esineet ovat, liikuin lähetyslinjalla eteenpäin ja lähetin Noidan etsimään. Hieman Noita kierteli, mutta koska tiedän että tekee silti töitä annoin kierrellä. Hetken kuluttua sieltä nousikin se viimeinen esine. Varsin mallikas esineruutu siis. Nyt on mennyt sekä hakutreenit että ruututreenit niin hyvin että ei varmaan kannattaisi ennen koetta enää treenata :)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Ai mikä suunnitelma...

Niin justiin, taas kerran mulla oli niin suunnitelma valmiina seuraavia hakutreenejä varten mutta en sitten kuitenkaan tehnyt niin. Näin vaan käy aina ja joka kerta :)

Sinänsä mitään katastrofia ei syntynyt, sillä Noita pelitti hienosti. Keli oli suotuisa, vettä tuli melkein kaatamalla mutta vaikka Noita on vähän hienohelma niin silti se toimii maastossa kuitenkin vähintään siedettävästi. Nyt sitten tallattiin sinne 300m asti, koska olisi tarkoitus mennä kokeeseen tässä lähitulevaisuudessa. Otettiin neljä äijää, joista ensimmäinen oli siinä kuopassa mihin jäi äijä kokeessa. Nyt tein viisaamman lähetyksen vähän ennen sitä kuoppaa. Aluksi Noita juoksi muutaman metrin ohi, mutta teki käsijarrukäännöksen ja palasi piilolle. Aluksi Noita toki tarkasti piilon ennen kun aloitti ilmaisua. Ilmaistessa katseli mua siinä keskilinjalla, mutta en ottanut kontaktia ettei Noita ala sitten etsimään mua ilmaistessa. Ilmaisu kuitenkin oli koko ajan jatkuvaa.

Toinen äijä oli sähköjohtokelarullien takana, jossa myös kokeessa oli äijä. Silloin Noita ilmaisi tämän piilon katkonaisesti ja kierämällä piiloa. Nyt Noita taas kiersi piilon, mutta jäi yhteen kohtaan ilmaisemaan ja maalimies antoikin ilmaista vähän pidemmän pätkän. Olen tosi tyytyväinen!

Kolmas äijä oli 200m takakulmassa kivikasassa, siellä hyvä ilmaisu. Ei sen kummemin raportoitavaa tästä äijästä :)

Neljäs äijä oli sitten lähellä 300m takakulmaa Mä tyhmä muistin että piilo olisi ollut jo aikaisemmin ja kun Noita palasi tyhjältä, lähetin samasta kohtaa uudelleen, kun luulin tosiaan piilon olevan siinä missä silmiini osui kreppi. Mutta onneksi omistan fiksun koiran ja Noita paineli sitten pidemmälle vasemmalle mäen taakse ja onneksi maltoin odottaa. Eikä aikaakaan kun Noita aloitti ilmaisun. Viimeisessä piilossa oli Noidalle outo henkilö ja vielä miespuolinen, mutta tämä ei tuottanut mitään ongelmia ilmaisuun. Aluksi oli kuulemma taas kiertänyt piilon ympäri ja sitten jäänyt ovelle ilmaisemaan ja siinä sitten pysynyt paikoillaan.

En tiedä pitäisikö tuohon piilolla pyörimiseen puuttua, mutta mielestäni se nyt ei ole suuri synti koiralta kiertää ja ikään kuin varmistaa että siellä tosiaan on äijä. Noita helposti hakee ilmaisupaikan siihen ovelle mistä maalimies on mennyt sisään, onhan siinä voimakkain hajukin. Ja tiheässä maastossahan sitä ei edes näe milloin koira ukon löytää ja pyöriikö siinä piilolla ensin.

Näiden äijien väliin toki sitten mahtui useampi tyhjä pisto, joista osa oli vähän huonompia ja osa sitten tosi hienoja. Mutta kaikkein eniten miellytti se että Noita jaksoi koko radan hienosti ja lähti joka pistolle iloisesti ja reippaasti sekä tuli tyhjiltä iloisena pois. Parinkin tyhjän jälkeen Noita oli tohkeissaan lähdössä jo uudelle pistolle. Noita oli kyllä eilen ihan liekeissä! Tosi hyvä fiilis!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Sadetottikset

Juuri kun pääsi valittamasta että on liian kuuma niin sitten tottistreenin aikana tuli vettä oikein kunnolla, koskaa ei voi olla tytyyväinen :)

Tottiksessa otin jääviä liikkeitä, ensin pelkällä vietin nostolla ja sitten seuraamisesta. Ja otin nyt sitten voittajaluokan sääntöjen mukaan. Kerran tuli seisomisessa väärä asento, mutta seuraavat sitten onnistuivatkin. Lopuksi otin eteenmenon suoralla palkalla. Ihan hyvät treenit muutaman tunnetilatreenin jälkeen, mielestäni ne ovat kyllä tuoneet toivottua iloisuutta liikkeisiin. Viimeksi tunnetilatreenissä Noita olikin jo niin fiiliksissä että meinasi mennä vähän kuppi nurin kun pääsi mun luokse. Noidalla kiihtyessään tapana naksuttaa belggarimaisesti hampaitaan yhteen ja nyt se naksutus vaan tapahtui mun naaman korkeudella. Vahingoilta onneksi vältyttiin toistaiseksi :)

tiistai 14. kesäkuuta 2011

huh,hellettä

Onneksi nyt sentään ilmat viilenivät. Koko viime viikon kun lämpötila oli +30 paremmalla puolella ei oikein jaksanut hirveästi huhkia. Kuitenkin viime päivityksen jälkeen ollaan käyty niin hakuilemassa kuin tottistelemassakin. Hakumetsässä hyttysten määrä oli jotain aivan käsittämätöntä, siitä huolimatta koira pelitti ihan kohtalaisesti. Tosin kun taas maasto oli vaikea, niin viimeisillä pistoilla äijille meno ei enää ole niin räväkkää, joten  päätin että ensi kerralla otetaan suorapalkkoja.

Tottiksessa otettiinkin sitten vaan fiiliksen nostatusta. Appari piti kiinni ja minä juoksin karkuun. Aluksi Noita ajatteli että treeni oli näyttelytreeni ja seisoi tosi kauniisti hihnassa :D mutta kun appari antoi vähän löysää kun kutsuin niin Noita alkoi pyrkimään luokseni. Sitten kun Noita pyrki hyvin se päästettiin luokseni ja palkkasin ensin vain kehuilla, taputtelulla ja luvalla hyppiä vasten, sen jälkeen vielä palloa heittelemällä.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Hoitokoira

Meillä kyläili tämän päivän Wiimankorvike :) Jusu eli 8kk ikäinen malinoisneiti Ruutipussi Justiina. Jusu oli oikein mallikkaasti koko päivän, vaikka selkeästi murkkuikää pukkaa kun ulos mentäessä täytyi vähän puhista vaikka mitään ei näkynyt. No ne puhinat unohtui kyllä samantien, kun tuli mielenkiintoisempia juttuja.

Wiima voi hyvin samoin pennut. Pentujen tulevista omistajistakin sain jo vihiä. Toivottavasti tulevat omistajat jaksavat lähetellä myös minulle kuulumisiaan ja kuvia. Huomenna starttaa kello käyntiin, enää 3 viikkoa ja saan Wiiman kotiin :)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kisaturismia ja tottista

Tänään kävin sitten pojan kanssa katselemassa agilitykisoja. Ihan hirveetä kisahinkua ei syttynyt, mutta kaippa me Noidan kanssa kuitenkin tänä vuonna startataan. Erityisen mukavaa oli myös nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt taas pitkään aikaan.

Kisoista lähdettiin sitten taas tottiskentälle, nyt vuorossa liikkeestä seisomisen tehotreeni. Satuin nimittäin muistamaan että ai niin se liike ei mennyt kisoissa ihan putkeen. No ei se mennyt nyt treeneissäkään, joten sitä sitten hiottiin useamman toiston verran. Noita teki taas myös sen että kun jouduin vähän enemmän vaatimaan, niin otti hatkat kesken liikkeen. Nyt kuitenkin sain koiran takaisin ja saatiin onnistunut liike, aika suurella avulla tosin, mutta pääsin kuitenkin palkkaamaan. Lopuksi otin voittajaluokan jäävät ja kyllä nekin muistui Noidan mieleen. Näitä ollaan siis harjoiteltu jo aikoinaan ihan vaan varmuuden vuoksi :)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tottista ja kontakteja

Tiistaina aloitettiin tottiksilla, päivällä olin käynyt paikallisesta Mustista ja Mirristä hankkimassa 2kg:n noutokapulan (joka oli tarjouksessa 19€) ja sillä sitten tehtiin parit noutoharjoitukset. Ihan hyvin Noita sitä jaksoi kantaa ja luovutuksessakin pysyi hyvin suussa, vaikka Noidan luovutus on melko höllällä otteella. Seuraamista otin ihan vaan pari askelta ja nopealla palkalla.

Tottistreeneistä sitten lähdettiin kiireen vilkkaan agilityyn, jossa kontaktiestepainotteinen rata. Keinun kävin ensin muistuttamassa kädestä pitäen ettei sattuisi vahinkoja. Muutaman kerran alastulon kontakteilta tahtoi valahtaa liian aikaisin pois, mutta muuten ihan hyvät suoritukset. Opeinpa siinä sitten yhden ohjausjutunkin ja kyllä se koira vaan heti kääntyi paremmin esteelle. Huomenna olisi agilitykisat tässä lähellä, taidan mennä katsomaan että mitä kisaaminen tänäpäivänä oikein vaatii.