tiistai 28. elokuuta 2012

Palauttelua

Ja kokeen jälkeen luonnollisesti ollaan palauteltu ja pistetty Wiimaa ruotuun :) Puruja ei olla vielä päästy tekemään kokeen jälkeen, mutta tulevana viikonloppuna päästään treenaamaan.

Jäljellä tuo tunnetilaongelma on näkynyt kovasti ja nyt tehdään vaan kiva-kiva jälkiä että saadaan taas Wiima jäljestämään hyvällä motivaatiolla. Viimeksi saatiin jo tehtyä sellainen jälki että Wiimallakin oli taas hauskaa (samoin ohjaajalla). Harmittaa sitten erittäin paljon että olen saanut sössittyä Wiiman tunnetilat päin honkia jäljellä. No onneksi maidän koutsi vielä jalksaa valaa uskoa minuun etten heitä rukkasia naulaan. Ja kyllä itsekin uskon että me saadaan se jälki vielä kuntoon.

Tottiksessa ollaankin sitten otettu kurinpalautusta ja haettu korrketiutta - yllätys - niihin noutoihin. Seuraaminen meni taas treeneissä hyvin ja vaikka saatiin häiriötäkin niin Wiima seurasi silti. Jatkossa vaan tarvitsee tehdä tottista niin että kentällä on piilo ja vaikka vielä maalimies sinne piiloon, niin silti on vaan seurattava, jos käsky niin käy. Noudoissa vaadein pakoteella Wiimaa odottamaan rauhassa heiton ajan ja irrotuksesta palkkasin patukalla. Selvästi parempi jo vaikka vielä saadaan toistoja tehdä. Eteenmenossa ollaan otettu pelkkää läpijuoksua, ensimmäisellä kerralla jäi odottamaan maahanmenoa ja jouduin antamaan lisäkäskyn eteen. Seuraavat ovatkin menneet ilman ennakointia.

Ai niin tein Wiimalle palauttavaa tottista jo heti kisojen jälkeen, pientä seuraamista ja istumaan jäämistä. Oli hieman kanavoitavaa, kun piti patukkaa aika kauan suussa vielä autossakin :)

Ja jotta ei pistetä kaikkea koiran piikkiin niin mun täytyy kyllä nyt vielä enemmän treenata sitä noutokapulan heittoa. Ja varsinkin kun nyt on kokeissa uusien sääntöjen mukaan ne kapealaippaiset kapulat niin eihän niitä pysty hyvin edes heittämään...pakko siis ostaa itselle sellainen ja naapureiden iloksi viskoa sitä tuossa pihassa.

Kokeilua

Käväistiin Wiiman kanssa IPO kokeessa toteamassa ettei olisi pitänyt mennä :D Kaikki osa-alueet menivät erittäin huonosti, jälki väärässä tunnetilassa ja tottis sekä purut puutteellisessa hallinnassa. Jäljelle mentäessä Wiima oli liian "tyhjässä" tilassa, enmmänkin sunnuntaikävelyllä kun menossa jäljestämään. Odotusaika ei ollut niinkään pitkä, mutta matka jäljelle sen sijaan oli. Ennen jäljelle menoa otin esineilmaisun aivan kuten treeneissäkin, Wiima ilmaisi sen kyllä mutta ei lähtenyt etsimään esinettä kuten yleensä. Paalulle mentäessä Wiima tuli hallinnassa jolkotellen lähetyspisteeseen. Paalulla otti kuitenkin nopeasti kontaktin ja lähti hyvin jäljestämään. Wiima jäljesti hyvin ja rauhallisesti (myös tuomarin mielestä) ensimmäiset 20 metriä, josta harhautui eläimen? jäljelle ja kun huomasi olevansa harhalla ei edes lähtenyt etismään jälkeä vaan alkoi syömään ruohoa. Tässä vaiheessa jo tiesin ettei jäljestä tule mitään ja annoin uuden käskyn, jolla Wiima palasi takaisinpäin ja lähti jäljestämään uudelleen. Kehuin Wiimaa tässä kohtaa, mutta Wiima harhautui jälleen samasta kohtaa ja alkoi pyörimään, tämän jälkeen en enää päästänyt jatkamaan vaan annoin pakotteen. Tässä vaiheessa tuomari ihan aiheesta keskeytti suorituksen. Saatiin kuitenkin vielä lupa jatkaa ensimmäiselle esineelle. Kun lähetin Wiiman uudelleen jäljestämään, niin eikös se sujunutkin ihan hyvin ja rauhallisesti. Esineen Wiima merkkasi pysähtymällä ja alkoi heiluttamaan häntää ja meni maahan. Vapautin Wiiman siitä ja lähdettiin kohti autoa erittäin pettyneenä ja harmistuneena.

Päätin kuitenkin jatkaa lähinnä kokemuksen hakemisen vuoksi, kun en ole ennen IPO kisoissa koiraa ohjannut.

Tottiksessa aloitettiin paikalla makuulla, siinä ei mitään se meni kuten pitikin. Mutta paikalla makuun jälkeen Wiima huomasi ohjaajien piiloksi laitetun suojelupiilon ja tuijotteli sitä. Wiima lähti tästä kuitenkin vielä seuraamaan hyvin lähtöpisteeseen ja vahvistelin tästä kehumalla. Seuraamiskaavion aloitus oli hyvä ja Wiima seurasi mielestäni vietikkäästi ja korrektisti...aina ensimmäiseen laukaukseen asti, jonka jälkeen Wiima vaihtoi moodia suojeluseuraamiseen ja tuijotteli piiloa. Tämän jälkeen siis seuraaminen oli erittäin luokatonta ja käännökset löysiä ja ohjaajaa vitutti. Istumaan jäädessä seuraaminen oli jo parempaa, mutta annoin liian voimakkaan käskyn ja Wiima meni maahan. Maahanmeno ja luoksetulo ok. Noudot katastrofit, Wiima palkkasi itseään ja kaikissa noudoissa heittovaiheessa Wiima piippasi ja sättäsi. Ja kaikissa irrotuksissa alkoi taistelemaan. Sekä hypyssä että a-esteellä kiersi mennessä, koska mun heitot menevät aina vasemmalle ja Wiima sättäsi vasemmalle niin tästä sitten johtui kiertämiset. Takaisin tuli esteen kautta ja luovutusasennot olivat suorat. Mutta ne irrotukset...*mur* ja vielä kun siirsin kapulaa sivulle tasamaanoudon jälkeen Wiima kävi kapulassa kiinni. Raivostuttavaa kerrassaan! Mutta sitten se eteenmeno, joka on treeneissä mennyt vähän vinoon ja viimeisessä maahanmenoharjoituksessa tarvitsi toisen käskyn. Nyt Wiima lukitsi heti mun merkistä eteenmenon ja siinä vaiheessa tiesin että nyt lähtee. Seuraaminen hyvää, käskystä lähti nopeasti eteen ja käskystä putosi maahan - aivan LOISTAVA suoritus. Kokonaisuudessaa jäi kuitekin paskanmaku suuhun, mutta onneksi oli näitä valopilkkujakin.

Puruissa sitten vallattomuus jatkui. Piilonkierto hyvä ja vartioinnissa tuttuun tapaan tökkäsi maalimiestä, mutta lähti vartioimaan kuitenkin. Piilolta kutsuun tarvitsi lisäkäskyn - Wiima kyllä lähti heti maalimieheltä, mutta jäi mun eteen "sivulle". Seurauttaminen pakopaikalle meni hyvin ja Wiima odotti pakopaikalla hyvin. Paossa sitten tuli vähän tömäriä ja Wiima meni linkkuun maalimiehen eteen (tuttuun tapaansa) onneksi maalimies pysyi pystyssä eikä kaatunut koiran päälle. Irrotus hyvä ja vartiointi hiljainen. Uudelleen hyökkäys hyvä, tuomarin mielestä kuormittui kuljetuksessa, irrtotukseen tarvitsi kaksi käskyä. Jälkivartiointi huono, kun alkoi haukkumaan ja Wiiman haukku pätkii kun hänen tosiaan pitäisi olla hiljainen. Seurauttaminen pitkään liikkeeseen ok. Pitkässä liikkeessä hiljensi (onneksi) ennen maalimiestä ja siltikin tuli vähän syliin ja irtosi hihasta. Wiima hyökkäsi hyvin takaisin ja taas tuomarin mielestä kuirmittui kuljetuksessa. Irrotus ihan ok, jälkivartiointi erittäin paska eli haukkui taas - ja kun haukku on luokkaa hau....hau,hau.......hau.......niin eipä siitä kovin hyvää arvostelua voi antaa. Tuosta kuormittumisesta olen tuomarin kanssa eri mieltä ja samoin siitä että jouduin antamaan lisäkäskyt koiran itsevarmuuden puutteen vuoksi. Mun mielestä ja yleisössä olleen treenikaverinkin mielestä ne olivat lähinnä kurittomuutta. Mutta se oli tällä kertaa tuomarin näkemys ja ei siinä mitään.

Nythän sitten tiedetään mitä treenataan. Seuraaviin kokeisiin on ilmoittautumiset vetämässä, mutta varasijoilla ollaan. Katsotaan saadaanko se IPO 1 tänä vuonna tehtyä.

maanantai 13. elokuuta 2012

Treeniviikonloppu

Samalla kun lähdettiin tutustumaan uuteen elämäntapaamme, asuntovainuiluun, yhdistimme siihen myös koiratreenit. Hienosti menni reissu koko perheeltä ja myös miesväki jaksoi hienosi äiskän koirajuttuja. Päästiin siis puruihin sekä perjantaina että lauantaina. Treenattiin varmuutta koeliikkeisiin. Piilonkiertoon tehtiin lisämausteeksi sellainen juttu että mä lähetä Wiiman 5. piilolle ja menekin itse jo valmiiksi 6. piilolle ja kun Wiima aloittaa haukkumisen niin vahvistan kehumalla. Ideana tässä siis se kun Wiima on vähän häiriintynyt mun tulosta piilolle niin totuteaan se siihen että mun sijainnilla ei ole väliä. Hallinta ei edelleenkään ole mitään huippua, mutta riittävää.

Lauantaina otettiin myös tottista, siitä jäikin sitten hampaankoloon aika paljon. Toin itse noutokapulan kentälle samaan aikaan Wiiman kanssa. Tai siis jätin Wiiman kentän reunalle kun vein kapulan kentälle. Ja sehän on sitten selvä että Wiiman pitää tuijotella sitä kapulaa joka hemmetin käänteessä, niin että käännöksissä katoaa kontakti ja seuraaminen on löysää. Suorilla Wiima sitten kyllä skarppasi ja mitä kauemaksi mentiin kapulasta niin paremmin meni...Pakotteet kun menivät myös ihan harakoille tällä kertaa juurikin noutokapulan kohdalla. No mutta noudot sentään meni hyvin, A-estettä ei kentällä ollut, mutta tasamaa ja hyppy ihan kivat. Kapulasta kiinni pitäminenkin oli rauhallista, irrotuksessa pientä viivettä mutta ei kuitenkaan mennyt taisteluksi. Jäävissä ensimmäinen istuminen jäi tekemättä ja tämäkin oli aika tavatonta Wiimalta, toisella kertaa oli hissittänyt viimeiset 10cm. Maahanmeno hyvä, luoksetulossa eteen tuleminen jäi kauaksi ja korjasin sen. Eteenmenossa Wiima lähti vinoon vasemmalle (oli tietenkin ensin kytännyt noutokapulaa kun koitan näytää suuntaa *huoh*) ja Wiima tietenkin jäi pyörimään ja etsimään palkkaa. Toisella kertaa lähti suoraan. Ärsyttäävää, kun kaikki menee metsään ja oma fiilis kun laskee treenin aikana niin harmittaa pitkään. No ei kai siinä muu auta kun treeniä lisää ja ohjeena sain että painetta koiraan lisää.

Tänään sitten vielä jälki parilla kulmalla ja neljällä esineellä, lopussa pallo. Jälki lähti ihan hyvin, tosin Wiimalla taas vauhti päällä. Mutta kunhan mun ei tarvitse juoksemaa ruveta niin intoilkoon. Esineet ilmaisi hyvin, annoin vielä vahvistukseksi maahan-käskyn kun viimeksi Wiima irroitteli esineellä ottamalla sen suuhun. Jäljellä oli paljon harhajälkiä ja ihan tahallani tein yhdenkulman parin harhan päälle. Hyvin Wiim apoimi sieltä oman jäljen, tosin tsekkasi harhat mutta omatoimisesti vaihtoi heti omalle. Jäljen alusta oli aika korkeaa mutta Wiima ei alkanut nokkimaan vaan veti matalalla nenällä. Olen siis tyytyväinen :)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Vaihteeksi Noidankin treenejä

Vaikka tarkoituksena on pitää tämä blogi lähinnä Wiiman treenipäiväkirjana, niin voishan sitä välillä kertoa Noidankin kuulumisista.

Vaikka Noita ei varsinaisesti enää treenaa säännöllisesti, niin touhuan sen kanssa tuossa meidän pihalla/metsässä vähän väliä jotain pikku juttuja. Mutta koska tänään ilmoitin Noidan TOKO kokeeseen (toivottavasti mahdutaan mukaan) niin tehtiinpä sitten oikein tekniikkatreenejä. Ja avoimen luokan kokeeseen siis ollaan menossa.

Seuraamisen annan olla sitä mitä se on, edistää ja on väljää mutta tunnetila on hyvä. Kaukokäskyissä on se tuttu ongelma eli eteenpäin liikkuminen. Nyt tosin Noita ei liikkunut kovin paljoa, arvioisin että 20-30cm. Kun otin vähän lähempää, niin ei liiku enää ollenkaan. Pari toistoa siis läheltä ja vahvistin kehuilla oikeaa suoritusta ja palkkasin lopuksi patukalla. Pienen riekkumisen jälkeen otin vielä täydeltä matkalta ja Noita pysyi ainakin melkein päikoillaan, eli siis liikkunut kuin maksimissaan 10cm. Jos olisin himopilkunviilaaja ja tavoitteeni olisivat muutakin kuin pelkkä hauskuus niin en olisi tuohon tyytyväinen, mutta näissä olosuhteissa tyydyn tällaiseen suoritukseen.

Toisena treenin kohteena luoksetulon pysäytys. Siinäkin meillä se perinteinen ongelma eli pysäytyskäskyn jälkeinen liikkuminen tai Noita oikeastaa "hipsuttaa" ihan vähän vaan eteenpäin :) Aluksi otin sekä käsimerkin että käskyn ja luonnollisesti ekalla kertaa hipsutusta tuli varmaan koiranmitan verran. Tästä ei luonnollisestikaan tullut palkkaa vaan palautin Noidan aloituspisteeseen. Toisella yrityksellä edelleen käsimerkki ja käsky, nyt pysähtyminen jo nopeampi, tästä kutsuin vielä luokse ja kehuin. Seuraavaksi, kun tajusin että muuten oikeesti tuplakäskytys ei taidakkaan olla sallittua, otin pelkällä käsimerkillä pysäytyksen. Sehän menikin sitten lähes läpijuoksuksi, jota en luonnollisestikaan hyväksynyt. Vielä siis yksi yritys ja nyt suullisella käskyllä. Nyt Noita pysähtyi ihan kivasti, toki otti etutassuilla askeleet, mutta selkeästi paras tähän mennessä. Palkaasin patukalla ja Noita sai painaa hulluna pitkin pihaa.

Ennen koetta lienee syytä vielä kerrata säännöt ettei tule turhia mokia sen vuoksi. Sattuneesta syystä olen nyt vaan iskoistanut näitä pk-sääntöjä päähäni, niin ovat päässeet toko-säännöt unohtumaan.

maanantai 6. elokuuta 2012

"kenraaliharjoitukset"

Käytiin eilen tekemässä Wiiman kanssa ns. kenraaliharjoitukset koetta varten. Kenttä ja maalimies olivat samat jotka meillä ovat tulevaisuudessa koetilanteessa. Wiima ei ole kyseisellä kentällä koskaan aiemmin treenannut eikä tavannut tätä maalimiestä. Paikalla oli myös vieraita ihmisiä treenamassa omia koiriaan ja olivat myös yleisönä.

Wiiman kanssa otettiin piilonkierto, vartiointi, pako ja hyppy. Ennen piilonkiertoa kävin 6. piilolla, jossa maalimies "avasi" koiran ja siitä siirryttiin sitten 5. piilolle. Lähetin melko läheltä kiertämään ja Wiima kiersi piilon hyvin. Kuutospiilolla vartiointi oli mielestäni hyvä, ensin tosin oli vähän sikaillut ja tökännyt hihaa. Maalimies palkkasi hyvästä haukusta. Pakoon siirryttäessä Wiiman seuraaminen ei ollut ihan parasta, mutta pitää kontaktin maalimieheen mikä ei missään nimessä ole virhe. Itse vaan kämmäsin taas koiran maahanmenopaikan suhteen. Jotenkaan en vaan hahmota miten pitkälle se koira siihen pitää tuoda. Ensimmäisellä kerralla jätinkin Wiiman ihan liian taakse ja kun Wiimalla on vielä tapana kiertää hassusti melkein maalimiehen eteen niin asetelma oli sen verran huono että Wiima putosi hihasta. En tarkkaan nähnyt mitä siinä kävi mutta mielestäni Wiima lähti kohdistamaan väärään kohtaan ja hihaan tullessaan oli huonossa asennossa. Wiima tuli kyllä salamana uudelleen hihaan kiinni ja maalimies vahvisti otetta ja antoi hihan. Otettiin sitten luonnollisesti toinen kerta ja nyt maalimies sitten ohjeisti mihin kohtaan Wiiman jätän. Ja kas kummaa nyt koiralla oli parempi linja maalimieheen nähden ja ampui hyvin kiinni. Tästä sitten kuljetus ja irrotus ja vartiointi, näissä ei sitten mitään huomautettavaa. Lopuksi sitten hyppy, jonka maalimies otti hienosti kiinni ja Wiima sai onnellisena hihansa.

Vaikka itse mokasinkin sen ensimmäisen pakotreenin niin silti olen itsestäni ylpeä etten sen enempää sähläillyt. Vaikka aluksi jännitinkin uutta tilannetta ja yleisöä, niin suorituksen aikana pystyin sulkemaan ne pois ja keskityin suoritukseen. On siitä aikaisemmasta kisakokemuksesta sentään jotain hyötyä tähänkin lajiin :) Wiimaan olen myös tyytyväinen, että teki vieraissa olosuhteissa hemetin hyvä suorituksen ja vielä enemmän siihen ettei se paineistu minun jännittämisestäni vaan suorittaa siitä huolimatta.


Ennen tätä treeniä ollaan otettu kyllä ABC-osa-alueita, joihin sisältyy mm. jälkiesinehepuli, jolloin se esine tietysti otetaan suuhun ja hypitään., noutokapulakiihkoa huonolla irroituksella, eteenmeno nopealla pysähdyksellä mutta ilman maahanmenoa (toisella käskyllä sitten jo meni), huonoja noutokapulan luovutusasentoja, suojelutreenejä sikaillen huonolla hallinnalla...eli perussettiä :D

keskiviikko 1. elokuuta 2012

jee, jälki

Eilen oli Wiimalla fiilikset jäljellä ja vauhtia riitti. Pari kertaa jouduin liinasta huomauttamaan että otappas rauhassa. En tiedä mistä moinen intoilu, kun ollaan me käyty kaikkien osa-alueiden treeneissä tässä koko ajan (blogi on vaan ollut vähän hiljainen).

Jäljellä oli 6 kulmaa ja vähän pidempiä tyhjiä pätkiä, lisäksi pari esinettä. Vauhdista huolimatta jälki oli mielestäni ihan kelvollinen. Wiima tikkasi kuitenkin hyvin askeleille ja kulmissakin imutti kohtalaisen hyvin. Esineillä annoin vahvistukseksi maahan-käskyt ja palkaksi ruokaa. Jäljellä oli myös pallo ja vaikka jälki oli vauhdikas, niin silti pallon jälkeen Wiima pystyi vielä keskittymään itse asiaan.

Tein myös havainnon että vaikka hyttysiä oli pirusti ja nekin harmittivat, niin hirvikärpäset eivät vielä ole lähteneet liikenteeseen.